Muutama päivä ollu tosi rankkoja. Huokaus. Mä oon melko loppu, mutta silti pitäis vaan jaksaa. Liikaa töitä, liikaa stressiä, liikaa liikaa liikaa. Kaikkea liikaa, myös .. ruokaa. Mulla on oikein huono tapa mistä en oo päässyt eroon. Kyseessä on tunnesyöminen. Jos voin huonosti, syön jopa huomaamattani välillä jotain. Asia ois okei, jos söisin jotain pientä ja vatsaani ajatellen hyvää. Ei, minä syön mitä käteen tulee. Jäätelöä, pullaa, ranskalaisia, suklaata, karkkia, sipsiä... Mitä ikinä vaan käteeni eksyykään. Menee suoraan tungettua suuhun. Jälkeen syömisen mietin, että miksi? Enkä osaa aina vastata, yleensä vastaus on kuitenkin pahaoloni. Pahinta on, että liiallisestä syömisestäkin tulee pahaolo. Mitä tarkoitan tällä pahalla ololla. Tarkoitan morkkista. Tarkoitan stressiä, liiallista tekemistä ja kaikkea.
Poltan tupakkaani, koitan rauhoittua. Kaiken tulisi sujua hyvin. Olenhan jo pitkällä muutamassa hommassani, työmääränkin pitäisi pian helpottua. Muutama päivä vielä, kyllä mä jaksan.. vai jaksanko?
Ei auta, pakko. Pahinta on, että toivoisin äitini olevan auttamassa minua nyt. Hän ei pääse auttamaan. Hän ei ole tarpeeksi lähellä, voidaakseen auttaa minua. Puhelimessa puhuminen ei auta nyt. Tarvitsen hänet viereeni. Suurempi huokaus. Aina ei voi saada mitä tahtoo, tiedän sen. Tää on vaan vähän kaoottista nyt.
Mahakaan ei pienen, kun syön. Mä tunnen olevani iso. Iso elefantti. Tahdon olla kaunis, en tahdo olla mitään niin paljon. Tahdon kropan mitä näyttää, tahdon hehkuvan ihon, tahdon näyttää pärjääväni hyvin kaikessa. Tahdon olla niin täydellinen, kuin vain mahdollista. Miten voisin olla täydellinen nyt, kun unta ei saa ja kaikki tuntuu niin vaikealta. En ymmärrä miksi tän pitää olla näin vaikeeta? Miksi ei vain voisi nyt helpottua heti. Seuraava vapaakin vasta lauantaina. Hurjinta on, että viimeksi kun punnitsin itseni... Huh, puntari näytti päälle 60kg ja tahdon sen olevan sen 56kg, se riittää mulle. Miksi ei numero voi pienentyä? Tahdon ihmeen, suuren ihmeen tapahtuvan. En tahdo lopettaa syömistä, mutta alkaa hiljalleen tuntua siltä... että... on pakko.
Kirjoitan sekavasti nyt, tiedän. Olen sekavassa mielentilassa muutenkin. En oikein saa mitään selkeänä ulos itsestäni. Sisälläni jyllää tuhat tunnetta ja kaikki pyrkivät ulos samaan aikaan. Sytytän toisen tupakan. Tämänkin piti loppua tämän kuun lopussa. Ei taida sekään nyt onnistua. Missään en onnistu. Tänään sen ei pitäisi haitata, sillä tänään on virallinen epäonnistumisen päivä. Oikeastaan jos ollaan tarkkoja, se oli eilen. Kello lyö taas yli kahdentoista. Imen savua sisääni, pian loputkin tupakastani. Nukkuminen tekisi terää, sen aijon tehdä - kuhan tumppaan tupakkani.
Nyt unille, hyvää yötä.
Rakkaudella
anamiauh
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti